
Tietopankki
Faktaa hevosista ja koirista ja kouluttamisesta.

Hevonen - sosiaalinen nero, muistamisen mestari.
Ihmiset ja hevoset ovat kulkeneet rinnakkain tuhansien vuosien ajan. Kun tieto hevosesta lisääntyy, kannattaa vanhat hyvät toimintatavat pitää mukana ja vaihtaa toisia hevosen hyvinvoinnin kannalta parempiin aina kuin voi. Hevonen on tunteva, upea, sosiaalisesti älykäs eläin, joka nauttii liikkumisesta, oivaltamisesta ja oppimisesta.

Koira - supersopeutuja ja ikuinen opportunisti
Koira on elänyt ihmisen kumppanina jo 30 000 vuotta. Se ymmärtää ihmisen eleitä villejä sukulaisiaan paremmin, se pystyy jopa käyttämään hiilihydraatteja ravintonaan serkkujaan tehokkaammin. Se on sopeutunut elämään ihmisen rinnalla.
Koiralla on nyky-yhteiskunnassa paljon erilaisia rooleja. Se on perheen rakas lemmikki, poliisin luotettu työpari, homeen haistaja, näkövammaisen silmät ja paljon muuta. Vaikka koirasta onkin moneksi, ei joka koirasta ole kaikkeen. Koiraa hankittaessa on tärkeää valita oikein. Yhtä tärkeää on tutustua kyseiseen yksilöön ja oppia toimimaan juuri sen kanssa.
Linkkejä
Video koiran domestikaatiosta eli siitä, miten koira kesyyntyi klikkaa tästä
Vieläkö uskot johtajuusmyyttiin? Katso tämä video
Vanhakin koira oppii uusia temppuja : poliisikoiranohjaajien
käsityksiä operantista ehdollistamisesta ja positiivisesta
vahvistamisesta poliisikoirien erikoiskoulutuksessa klikkaa tästä
Stressaavat
ympäristötekijät ja käytösongelmat altistavat koiria pakko-oireisuudelle klikkaa tästä
Koira tunnistaa valheen klikkaa tästä